91

Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Andrew Agbaje.

Andrew Agbajelle arvostettu Flemming Quaade -palkinto

Dosentti Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta on valittu Yhdysvaltain ravitsemustieteen seuran säätiön ja Novo Nordisk -säätiön lanseeraaman uuden Flemming Quaade -palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään tunnustuksena innovatiivisesta lähestymistavasta lapsuusiän lihavuuteen. Palkinnon arvo on 500 000 Tanskan kruunua eli noin 67 000 euroa. 

Andrew Agbaje on lääkäri sekä kliinisen epidemiologian ja lasten terveyden dosentti. Hän on ensimmäinen Flemming Quaade -palkinnon saaja. Palkinto voidaan myöntää uransa alkuvaiheessa olevalle lääkärille, joka on merkittävällä tavalla edistänyt lihavuuden ehkäisyä ja hoitoa. Palkintoperusteiden mukaan Agbajen uraauurtava tutkimus on osoittanut, että vyötärönympäryksen suhde pituuteen on perinteistä painoindeksiä tarkempi lihavuuden ja aineenvaihduntasairauksien ennustaja. Agbajen vastikään lanseeraama  voi merkittävällä tavalla edistää lasten lihavuuden oikea-aikaista tunnistamista ja hoitoa. 

Agbajen tutkimus on osoittanut, että valtimoiden jäykistyminen on lihavuuden ja insuliiniresistenssin riskitekijä lapsilla. Valtimoiden jäykistymiseen liittyvillä julkaisuilla ja sitaatioilla hän on viiden viime vuoden aikana yltänyt maailman tutkijoiden kärkikolmikkoon. Tulosten mukaan nuoruusvuodet ovat paras ajankohta pysäyttää lihomisen ja insuliiniresistenssin muodostama noidankehä. Lisäksi Agbaje on osoittanut, että kevyt liikunta on tehokas vastalääke paikallaanolon aiheuttamaan lihomiseen lapsilla.

Tieteellisen työnsä lisäksi Agbaje on paneutunut tiedeviestintään ja kansanterveyttä edistävän tiedon levittämiseen. Hän onkin tavoittanut laajan yleisön muun muassa CNN:n ja BBC:n haastattelujen välityksellä. Agbaje on myös toiminut asiantuntijajäsenenä Maailman terveysjärjestö WHO:n asettamassa lapsuusiän lihavuuden ehkäisyyn keskittyvässä toimikunnassa.

Virallinen palkintojenjakotilaisuus ja palkintoluento järjestetään Yhdysvaltain ravitsemustieteen seuran vuosittaisen konferenssin yhteydessä Orlandossa kesäkuun alussa. 

– Tieto siitä, että saan ensimmäisenä vastaanottaa tämän maailmanluokan palkinnon, saa mielen nöyräksi. Palkinto on kunnianosoitus tanskalaisen tohtori Flemming Quaaden (1923–2007) merkittävälle elämäntyölle lapsuusiän lihavuuden ehkäisyn parissa. On hämmästyttävää kokea, että voi tutkimustyöllään vaikuttaa mahdollisesti jopa terveydenhuollon käytänteisiin, Agbaje sanoo.

Novo Nordisk-säätiön varatoimitusjohtajan, professori Arne Astrupin mukaan ravitsemuksen ja terveyden yhteyksiä tutkitaan yhä enemmän, ja uudella palkinnolla halutaan antaa uran alku- tai keskivaiheessa oleville tutkijoille tunnustusta innovatiivisesta tutkimuksesta kasvavalla alalla.

Viime vuonna Agbajelle myönnettiin Euroopan lihavuustutkimusyhdistyksen EASOn ja Novo Nordisk -säätiön nuoren tutkijan palkinto tunnustuksena hänen lapsuusiän lihavuutta käsittelevästä tutkimuksestaan. Palkintoon sisältyi 300 000 Tanskan kruunun eli noin 40 000 euron suuruinen tutkimusapuraha.

– Arvostan syvästi Novo Nordisk -säätiön merkittävää panosta lapsuusiän lihavuustutkimukseen, Agbaje sanoo.

– Mikään näistä tunnustuksista ei olisi ollut mahdollinen ilman Itä-Suomen yliopiston sekä Bristolin ja Exeterin yliopistojen poikkeuksellista tutkimusyhteistyötä ja useiden rahoittajien tukea. Kiitos kuuluu myös Children of the 90s (ALSPAC) -tutkimushankkeeseen jo 30 vuoden ajan osallistuneille ja siinä yhä mukana oleville. Heidän ansiostaan saamme kerättyä maailmanluokan dataa ja päivitettyä tietoa lasten sydän- ja verisuoniterveydestä, Agbaje toteaa.

äپٴᲹ:

Dosentti Andrew Agbaje, MD, MPH, PhD, FESC, FAHA, FNYAM, Cert. Clinical Research (Harvard), Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, andrew.agbaje(a)uef.fi, +358 46 896 5633, 

Tutkimusryhmän verkkosivut: