Avoimen tieteen teemaviikolla palkitaan vuosittain yliopiston taho, joka työllään edistää tieteen avoimuutta. Järjestyksessään seitsemäs avoimen tieteen edistäjän kunniakirja luovutettiin 25. lokakuuta 2022. Kunniakirjan otti vastaan instituutin johtaja, professori Jyrki Saarinen.
Fotoniikan instituutti kokoaa yhteen usean tieteenalan toimijoita Itä-Suomen yliopiston sisällä ja on laajasti verkostoitunut tiedeyhteisössä. Fotoniikan instituutti on mukana PREIN-lippulaivassa, jossa tieteen avoimuus on vahvasti mukana monin tavoin ja näkyy avointen julkaisujen määrän selkeällä kasvulla. Fotoniikan instituutti tukee toiminnallaan infrastruktuurien avoimuutta niin yliopiston sisällä kuin eri organisaatioiden välillä. Fotoniikan instituuttiin kytkeytyvät tutkijat ja tutkimusryhmät ovat edistäneet tutkimusaineistojen avoimuutta omissa hankkeissaan esimerkiksi avaamalla opetustarkoitukseen tuotettua dataa kenen tahansa hyödynnettäväksi tai lisensoimalla avatut data selkeästi.
Erityisesti tämän vuoden Avoimen tieteen kunniakirjan osalta on syytä nostaa esiin Fotoniikan instituutin yhteiskunnallisesti vaikuttava toiminta.
Fotoniikan instituutti on lisännyt tieteen vaikuttavuutta ja avointa oppimista tuottamalla Tee-se-itse-OpenAR-lasit. Kenelle tahansa kiinnostuneelle on tarjolla lisätyn todellisuuden (AR = Augmented Reality) lasien teko-ohjeet avoimella sivustolla, josta voi ladata tarpeelliset koodit ja mallit 3D-tulostamiseen. Sivustolla tarjotaan myös selkeästi kerrottuna perustietoa optiikasta. Tieteen avoimuus konkretisoituu tiedeyhteisöä laajemmalle joukolle kiinnostavalla tavalla.
Fotoniikan instituutti on ollut myös aktiivisesti mukana opetuksen kehittämisessä, mikä näkyy vaikkapa missä päin maailmaa tahansa tieteen ja opetuksen yhdistävän Sm4rtLabin toiminnassa. Fotoniikan instituutti tukee toiminnallaan tiedekasvatusta monin tavoin lapsille ja nuorille suunnatusta LUMA-toiminnasta kouluihin hankittavan fotoniikan kokeellisen opetuspaketin ”Photonics Explorer Kit” -sponsorointikampanjaan.

Aiemmin palkitut
Avoin gradu -arvonnan voittaja
Itä-Suomen yliopiston kirjasto arpoo vuosittain 100 euron stipendin edeltävien 12 kuukauden aikana pro gradu -tutkielmansa tai syventävien opintojen opinnäytteensä avoimesti julkaisseiden yliopiston opiskelijoiden kesken. Tämän vuoden stipendin arvontaan osallistui 34 opiskelijaa, ja onni suosi Karla Niemeä (palvelujohtaminen). Onnittelut voittajalle! Karla Niemen pro gradu käsittelee .
Tiedotteen lähde: .