91����

�����ٳٱ���Ǿ��Գپ�������쾱�Բ�ä��

Podcastjuontaja: Arttu Puhakka

------------------------

[musiikkia]

Arttu: Tässä minipodcast-sarjassa pohditaan johtajan hyvinvointia, kuinka sitä voidaan vahvistaa ja mitä keinoja johtajalla voisi olla käytössään. Näkökulmia ja ajatuksia esittelen minä, Puhakan Arttu täältä Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskuksesta. Tämä podcast sarja on tehty opetushallituksen rahoittamassa “Johtajaksi ja johtajan kehittyminen”- koulutushankkeessa. Tervetuloa mukaan. 

Viime kerralla totesin, että johtajan hyvinvointi olennaista myös työyhteisöjen onnistumiselle. No kuinkas johtaja voisi ylläpitää tuottavuuttaan työpäivän aikana, kun niitä keskeytyksiä meinaa tulla ovista ja ikkunoista? Tässä jaksossa esitellään näkökulmia, ajatuksia ja menetelmiä näitten keskeytyksien hallintaan ja keskittymiseen liittyen. Toivottavasti tästä on sinulle hyötyä ja iloa. Toki en voi sinua opettaa tai kouluttaa tai sanoa, että mitä sinun pitäisi tehdä missäkin tilanteessa, koska en sinua tunne ja enkä tiedä sinun työtilannettasi, että sinun työtehtäviäsi ja sen takia meidän työnjako voisi olla ehkä seuraava: Esittelen sinulle ajatuksia ja sinä pohdiskelet että, voisiko näistä olla sinulle hyötyä? Suosittelen myös jonkinlaisten muistiinpanojen tekemistä ja kun teet niitä muistiinpanoja, niin tee myös reunahuomautuksia. Voit vaikka pohtia, että onko tämä semmoinen juttu, jota voisit käyttää. Ja jos on sellainen asia jota voisi käyttää, niin miksi sitä pitäisi ehdottomasti kokeilla? Ja jos aiot kokeilla, niin milloin aiot kokeilla?  

No mikä se keskeytys sitten on ja ylipäätään minkälainen on haitallinen keskeytys? Sanotaan nimittäin, että jopa 1/3 työpäivästä saattaa mennä näihin haitallisiin keskeytyksiin ja niistä palautumiseen. Tätä kutsutaan termillä cognitive switching penalty ja käytännössä se tarkoittaa sitä, kun olemme keskittyneet tekemään jotakin asiaa, tulee keskeytys, mutta tämä keskeytyksen aihe on jotakin täysin uutta ja täysin vierasta kuin se mitä olemme juuri tekemässä. Toisin sanoen me joudumme tyhjentämään oman työmuistimme ja täyttämään sen uudelleen tällä aivan uudella asialla, joka ei siis ole millään tavalla tekemisissä sen homman kanssa, mitä olimme juuri tekemässä. Kun joudumme työmuistimme uudelleen täyttämään tällä uudella tavaralla, pohtimaan sitä ja sen jälkeen pyrimme palaamaan siihen alkuperäiseen asiaan, niin jotkut väittävät, että saat tähän uudelleen orientoitumiseen saattaa mennä jopa 20 tai 25 minuuttia, jotta saavutamme samanlaisen keskittymisen tason kuin ennen tätä haitallista keskeytymistä. 

Ja se saattaa todellakin jotenkin selittää sitä ajatusta ja näkökulmaa, että jopa 1/3 päivästä menee haitallisiin keskeytyksiin.  

No otetaan hieman lukuja. Tämän covid-pandemian jälkeen ja sen aikana tutkittiin erilaisia tilastoja, joita tuossa kävin läpi niin Covidin aikana me saimme 45 % enemmän chattia, 40 biljoonaa enemmän sähköpostia, 30 tuntia viikossa käytettiin kännykkää, 58 kertaa päivässä otettiin se kännykkä käteen, joka itse covidin aikana lisääntyi jopa 20–30%, ja 70 % tapauksissa kännykkää katsottiin vain kaksi minuuttia kerrallaan. Toki muitakin keskeytyksien lähteitä on: muut ihmiset, notifikaatiot, erilaiset muistutukset ja myös minä itse. No mitä näistä keskeytyksistä, miten ne vaikuttaa meidän työntekijöiden toimintaan? Erään tutkimuksen mukaan keskeytyksen takia se työmuisti tosiaan tyhjenee ja menee aika uudelleen täyttää sitä työmuistia relevantilla asialla. Ja kun huomiota jaetaan kahteen kohteeseen, niin merkitsee se suurta kognitiivista kuormaa, mikä näkyy sitten työskentelyn huonona laatuna. Ja voihan olla, että jossain määrin jäädään vähän ikäänkuin vellomaan siihen keskeytyksen aiheuttaneeseen asiaan, jolla ei oikein kunnolla saada kiinni siitä keskeytyneestä työstä. Ja nämä keskeytykset saattaa aiheuttaa tämmöistä kognitiivista kuormaa sillä tavalla rasittaen muistia, jolloin jopa unohdamme aikomuksemme jatkaa sitä keskeytynyttä työtä. Toki, se keskeytys saattaa tuottaa myös hieman turhautumista ja matalaa innostusta, joka vaikuttaa sen keskeytyneen tehtävän tekemiseen jollakin tavalla negatiivisesti. Ja kaiken kaikkiaan nämä haitalliset keskeytykset kuluttavat itsesäätelyyn varattuja resursseja, joka voi johtaa ahdistukseen emotionaaliseen väsymykseen ja fyysisen pahoinvointiin. Ehkä hieman kovasti sanottu, mutta tämän suuntaisia viitteitä meillä on olemassa. No jos näitä haitallisia keskeytyksiä on niin mitä niille voisi tehdä? Yksi vaihtoehto on tehdä tämmöistä keskeytyspäiväkirjaa käytännössä vaikka viikon tai kahden verran. Kirjoittaa siis ylös keskeytyksen aiheuttajia. Milloin se tapahtui? Pieni kuvaus siitä keskeytyksestä ja sitten oma arvio siitä, että oliko tämä keskeytys jotenkin aiheellinen, hyödyllinen, haitallinen tai jopa kiireellinen. Tällä tavalla saa itse vähän tietoa näistä omaan työhön liittyvistä keskeytyksistä.  

No, vaikka tekisin tämmöistä keskeytyspäiväkirjaa, niin mitä käytännössä voisi tehdä vähentääkseen näitä haitallisia keskeytyksiä? Yksi vaihtoehto asiantuntijatyössä on - toki jos ei ole työnantajan kanssa muuten sovittu- niin niputtaa sähköpostien lähetystä ja vastaanottoa vaikkapa jopa niin, että siitä sähköpostisovelluksen säätää sillä tavalla, että se hakee sieltä palvelimelta uusia sähköposteja, vaikka nyt kerran tai kaksi kertaa päivässä. Tällöin toki se sähköpostisovellus voi olla päällä. Tai sitten sen sähköpostisovelluksen avaa vain kerran tai kahdesti päivässä. Ehkä aamulla yhdenkerran ja iltapäivällä toisen kerran ja silloin hoitaa sähköpostiasiat kuntoon. Näin voimme välttyä näiltä sähköpostien tuomilta keskeytyksiltä. Sama asia itse asiassa voidaan tehdä sosiaalisen median välineille. Nehän voi ajatella, että ne on yksi työväline tai työtehtävä päivän aikana, jolloin näitä sosiaaliseen mediaan liittyviä kanavia seurataan 1–2 kertaa.  

Aiemmin tuli mainittua erilaiset notifikaatiot. Ja ehkä on joskus hyödyllistä kysyä, että kuka ohjaa sinun elämää: nämä notifikaatiot vai sinä itse? Tutkimuksen mukaan tämmöiset jatkuvat viestihälytykset lisäävät korkeampaa aivoaktiivisuutta ja tutkijat arvelevatkin, että siitä saattaa syntyä negatiivista kierrettä väsymykseen, hyperaktiivisuuteen ja huonoon työvapaa-aika suhteeseen. Ja toisen tutkimuksen mukaan suuri osa vastaajista kokee, että digitaaliset keskeytykset lisäävät negatiivisia tunteita, pääasiassa ahdistusta. No, jos näin on, niin silloin kannattaa oma tietokone ja sovellukset säätää sillä tavalla, ne notifikaatiot, että niitä tulee vain harvakseltaan tai vain tahdottuna ajankohtana. Esimerkiksi kännykkä. On raportoitu, että pelkällä kännykän fyysisellä läsnäololla on vaikutusta keskittymiseen. Eräässä tutkimuksessa oli 800 tutkittavaa ja he tekivät keskittymistä vaativia tehtäviä ja jaettiin erilaisiin ryhmiin. Toisilla oli kännykkä toisessa huoneessa, toisilla oli kännykkä taskussa tai laukussa. Toisilla oli kännykkä pöydällä ja hiljaiseksi säädettynä tai pois päältä. Ja tämä ryhmä, joilla oli kännykkä aivan toisessa huoneessa, pärjäsivät parhaiten näissä tutkimuksissa ja testituloksissa. Elikkä toisin sanoen, jos haluat keskittyä oikeasti ja etkä itse keskeyttää omaa työtäsi kännykkää vilkuilemalla, niin jätä se kännykkä johonkin toiseen huoneeseen kuin missä teet töitä. Ehkä tätä hyvä soveltaa sellaisiin tehtäviin, jotka vaatii todellakin keskittymistä ja rauhallista työhetkeä, eikä siis kokonaiseen työpäivään tai kokonaiseen työviikkoon.  

No mitenkäs ne semmoiset tilanteet, että olen raivannut itselleni keskeytysvapaata aikaa ja teen pyrin tekemään töitäni toimistolla ja työntekijöillä on ehkä heidänkin mielestään tai kokevat jonkun asian älyttömän kiireelliseksi ja vaikka pyynnöstä ja sopimuksesta huolimatta rynnivät sinne johtajan työhuoneeseen, esihenkilön työhuoneeseen omilla asioillaan. Toki on totta, että joskus nämä asiat saattavat olla erityisen kiireellisiä, tärkeitä ja vaativat esihenkilön / johtajan huomiota ja toisaalta on toisiakin tilanteita, jolloin ne eivät välttämättä ole aivan niin kiireellisiä ja tärkeitä, kuin mitä ehkä kyseinen henkilö siitä itse ajattelee. Elikkä näissä tapauksissa hän vaan tahtoo edistää omia asioitaan, omia työtehtäviä, mikä on varsin luonnollista, mutta tällä hän tulee keskeyttäneeksi tämän kollegan, tai tässä tapauksessa esihenkilön/johtajan työntekemisen. Tässä tapauksessa on ehkä hyvä sopia työpaikan käytänteistä. Esimerkiksi jos on ovi kiinni tai joku muu viestimisväline, joka voi olla vaikka -katsotaan niitä tuossa myöhemminkin- se voi olla perinteinen lippu taikka jonkinlaiset liikennevalot, jolloin jollakin tavalla viestitään muulle henkilöstölle, että nyt tahdon keskittyä. Ja joskus tämä keskittymisen tai haitallisten keskeytyksien hallinta voi edellyttää myös etätöitä. Toisin sanoen, mitkä työtehtävät on hyödyllistä tehdä etänä ja mitkä työtehtävät on hyödyllistä tehdä toimistolla. Jos tämä ratkaisu on mahdollista pohtia ja tehdä omalta kohdalta, niin sitä vahvasti kyllä suosittelen. No jos päätyy tällaiseen tekemään etänä jonkun tärkeän asian, joka vaatii vaikka 25 minuuttia tiukkaa keskittymistä, niin silloinhan voisi simuloida jonkun lennon kaukaisen kohteeseen. Siis semmoisen lennon, joka lennetään vanhanajan lentokoneella, jossa ei ole nettiyhteyttä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa myös sitä, että katkaisee tiettyjä yhteyksiä muun muuhun porukkaan, jotta voisi tehdä hetkisen aikaa vaikka 25 minuuttia keskittyneesti töitä. Sehän voi olla, että laittaa joitakin viestisovelluksia pois päältä tai laittaa niihin merkinnän, että älä häiritse. Tai jossain tapauksissahan voi jopa tarkoittaa sitä, että katkaisee nettiyhteydet. Mikä nyt kenellekin toimii.  Mutta tämähän ei tarkoita, että ollaan jälleen saavuttamattomissa kokopäivä tai koko työviikko. Tämmöinen keskittymistä vaativa hetki tai tuokio, joka voi tarkoittaa vaikka 25 minuuttia kerrallaan. Käytännössä silloin me puhutaan pomodorosta. Se on semmoinen ehkä tomaatin muotoinen semmoinen keittiökello, johon voi vääntää 25 minuuttia ja sitten se 25 minuutin päästä ilmoittaa, että nyt loppui aika. Pomodoro tekniikka on varsin tehokas ja sitä suosittelen kokeilemaan ja sen voisi yhdistää edellä mainittuun asiaan, jolloin 25 minuuttia kerrallaan on poissa ja muiden saavuttamattomissa. Toisin sanoen jää 25 minuuttia aikaa itselle tehdä ja edistää tätä työtehtävää. Pomodoron idea on siis, että yhteen tehtävään tai hommaan varataan 25 minuuttia ja sen jälkeen, jos on tarvetta, pidetään viiden minuutin tauko ja sitten jatketaan taas toiset 25 minuuttia. Ja voisi olettaa, että 25 minuuttia voi olla sellaista aikaa, jonka voisi olla ehkä omissa ajatuksissaan keskittyneenä yhteen työtehtävään ilman, että se merkittävästi häiritsee muun työyhteisön töiden edistämistä. 

 Mitä muuta? Onko jotakin muuta, mitä me voisimme tehdä? Toki monet käyttää vaikka vastamelukuulokkeita. Toki se on vähän ehkä sillä tavalla vähintään kaksipiippuinen asia, että jos joutuu vastamelukuulokkeita käyttämään keskittyäkseen omalla työpaikalla, niin silloin voi ehkä joku asia olla silloin jo pielessä niissä työtiloissa taikka niissä työpaikan toimintaohjeissa, että millä tavalla häiritään, taikka millä tavalla keskeytetään, mutta se voi olla joillekin erittäin hyödyllinen väline.  

Toisaalta mehän voisimme myös sopia työpaikalle sellaisista tiloista, keskittymistiloista. Sehän voi olla vaikka tämmöinen akvaario. Toki akvaariolla viittaan siihen, että se voi olla vaikka sellainen työpiste, jossa ympärillä, tai kahdella sivulla ainakin, on läpinäkyvät seinät, ja jolloin kollegat havaitsevat, että siellä okei, sillä se mun kollega nyt on, mutta tämä on se meidän keskittymistila, että häntä ei häiritä. Voimme rakentaa tämmöisiä tiloja työpaikalle ja sinne toimistolle. Ja voimme yhdessä sopia, että kun kollega - tai esihenkilö tässä meidän tapauksessa- on tuossa työpisteessä, niin häntä ei häiritä. Ja voimme toki myös sopiakin, kuinka monta minuuttia tätä keskittymistilaa voi kerralla käyttää. Toki se ei tarvitse olla tämmöinen akvaario, vaan se voi olla mikä tahansa työtila. Joka on sovittu tällaiseen hiljaisen työskentelyn käyttöön. 

 Ja aiemmin mainitsin nämä erilaiset liikennevalot ja ne ovat toki hyödyllisiä, jos niitä muistetaan noudattaa. Nehän on erilaisia viestintävälineitä, sovittuja viestintätapoja kollegoille, että kun esihenkilö on työyhteisön joukossa, jolla viestitään vain muille, että hei, nyt tarvitsen hetken aikaa, että mulla on keskittymistä vaativa tehtävä tässä näin, että nyt ei keskeytyksiä. Ja silloin kun se viestimisväline -onko sitten lippu pöydällä tai valo työpisteen vieressä tai joku muu- ja sitten kun se sammuu, niin sen jälkeen voimme taas keskustella jostakin muista asioista. 

 Mielenkiintoisia näkökulmia on myös esitetty siihen, että miltä työpöydän tulisi näyttää. On joitakin viitteitä siihen, että joillekin työpöytä voi olla täynnä tavaraa ja se ei haittaa keskittymistä ollenkaan ja joillekin vaatii työpöytä pitää olla ryhmässä siisti, jotta voi keskittyä, ettei se huomio lähde johonkin muuhun asiaan kuin siihen mikä tällä hetkellä työn alla on.  

Mitä muuta? Erikoisia testejä ja kokeiluita ollaan tehty. Joissakin työpaikoissa, joissa itsekin olen päässyt työskentelemään heidän kanssaan ja ideoimaan tämmöisiä erilaisia menetelmiä on tämmöinen hiljainen tunti tai keskeytysvapaa tunti. Käytännössä sovitaan, että on tietty tunti tai ajanjakso työpaikalla, jolloin ei saa keskeyttää. Eräässä yksikössä, jossa aikoinaan olin tätä asiaa pohtimassa heidän kanssaan ja tehtiin heille heidän pienelle työyhteisölleen sopivia työpaikan tai työyhteisön niin sanottuja toimintaohjeita ja mietittiin minkälaisia toimintaperiaatteita he tahtoivat itselleen tehdä, niin he myös keksivät sen, että voisi olla tämmöinen keskeytystunti, että on tietty aika päivästä, jolloin saa keskeyttää ja kysellä. Vähän niin kuin kyselytuntityyppinen. No, näitä toki sovelluksiakin nykyään on. Monet kalenteri sovellukset ovat sellaisia nykyään, että sieltä voi tämän sovelluksen pyytää etsimään omasta kalenterista tällaisia hiljaisia keskittymis- tai keskeytysvapaita työaikoja ja sitten se sovellus käy oman kalenterin läpi ja katsoo sieltä, että missä tämmöisiä tyhjiä slotteja olisi ja varaa ne sinulle omaan keskeytyksettömään työaikaan ja samanaikaisesti katkaisee nämä viestintäyhteydet vähän niin kuin muuhun maailmaan.  

Mutta, mutta auttaako nämä? Nämä on kaikki sellaisia asioita, jotka jotenkin liittyvät muihin? On nimittäin olemassa sellainen väite, että suurin osa näistä keskeytyksistä olisi itse aiheutettuja. Aika kova. Käytännössä tämä saattaa näkyä tämmöisiä multitohelointina multitasking. Etkä teemme useita asioita samanaikaisesti, jolloin keskittymisen taso poukkoilee tehtävästä toiseen. Emme välttämättä edes pääse missään vaiheessa sellaiseen syvälliseen keskittymiseen, kun me vaan vaihdamme tehtävästä toiseen. No jos katsomme erilaisia tutkimuksia tästä multitaskingista, niin tulos on aika yksiselitteinen: älä tee. Riippuu vähän tutkimuksessa mitä ollaan havaittu. Otetaan yksi esimerkki. Tutkittiin sataa opiskelijaa ja erityinen kiinnostus oli tässä median multitaskaajissa. Annettiin heidän tehdä ja opiskella, mutta samaan aikaan sähköpostia vilkuilla chatata, tekstata ja surffata netissä opiskelun ja oppimisen ohella. Ja kun näitä opiskelijoita jaettiin erilaisiin ryhmiin, niin nämä multitaskaajat hävisivät kaikilla mittareilla. Tämä multitaskaaminen haittaa muistia ja relevantin tiedon etsimistä, jolloin jos aikoo ainakin opiskella tai tehdä jotakin asiaa intensiivisesti hyvällä keskittymisellä, niin silloin nämä kaikki multitaskaus, media multitaskaus ainakin: sähköpostin vilkuilut, chatit, tekstaukset tai surffaaminen netissä ne kannattaa laittaa sivulle. Niin kuin tämä tutkimuksen johtaja totesi, niin tekemällä vähemmän saat aikaan enemmän.  

Ja riippuen sitten vähän lähteistä mitä katsotaan, niin on väitetty, että jopa 40 % työpäivän tuottavuudesta saattaa mennä tämmöiseen multitaskaamisen tuottamiin keskeytyksiin. Yhdessä tutkimuksessa tutkittiin työntekijöitä, jotka pyrkivät ylläpitämään monta samanlaista tämmöistä online-vuorovaikutusta. Elikkä vaikka oli  chatteja useita auki ja pyrittiin olemaan näissä monissa useassa keskustelussa samanaikaisesti mukana. Työntekijät itse saattavat kokea, että se oli jotenkin hyödyllistä, mutta kun sitä asiaa tutkittiin ja mitattiin, niin havaittiin, että tosiasiassa se on haitallista. Tämmöinen samanaikainen vuorovaikutus eri kanavissa, se vaikuttaa negatiivisesti itsesäätelyyn ja itse asiassa tähän työn imuun. Toki ne osallistujat uskovat uskoivat itse voivansa ylläpitää useita samanaikaisia vuorovaikutusketjuja eri chateissä ja suoriutua sillä aikaa hyvin näistä tehtävistä, mutta se ei mitenkään näy tutkimustuloksissa. Koska kaiken kaikkiaan tämä itsesäätely ja tulokset laskevat sitä mitä enemmän tätä samanaikaista vuorovaikutusta eri kanavissa on. Toki tämän voisi tiivistää, että ei kannata multitaskata, koska se heikentää tuottavuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä saattaa olla vinoutunut uskomus, että saamme paljon aikaa usealla samanaikaisella vuorovaikutuksella ja sen takia nämä tutkijat ehdottavatkin, että olisi hyvä keskustella tämmöisessä kulttuurillisesta uskomuksesta, että pitää olla koko ajan saavutettavissa. Koska on tämmöinen usea vuorovaikutuksen ylläpitäminen voi olla tämmöinen stressin lähde. Ja joissakin lähteissä viitataan, että jopa 40 tai vähintään 20 % päivän tuottavasta työajasta saattaa mennä tämmöisen multitaskaamiseen.  

No mitäs sitten? Tätä asiaa voi itse yrittää säädellä, vaikka ottamaan tietyntyyppisen Kanban-taulun. Kanban-taulussahan on kolme saraketta: on työtehtäviä, työn alla olevia tehtäviä ja valmiita tehtäviä ja kanbanissa on tämmöinen work-in-progress limit. Elikkä sopii itselleen, että otan vain yhden asian kerrallaan. Ja tämä WIP-limit, work-in-progress limit, niin se voi vaihdella. Siellä voi olla yksi tai kaksi. Tätä samaa kanban-tyyppistä tehtävien jakoa käytetään monissa teollisuuden prosesseissa, jonka tarkoituksena vaan on ehkäistä tätä multitaskingia. Elikkä sovitaan, että kuinka monta työtehtävää kerrallaan olla työn alla. Siellä tehtävät-laatikossa voi olla vaikka kuinka monta, mutta työn alla olevia tehtäviä vain muuta, 1–2. 

 Aiemmin edellisessä jaksossa puhuttu myös kalenterin joustavuuden tärkeydestä, että kalenterissa pitäisi olla joustoa, varaa tämmöisiin yllätyksille. Ja yritysten esihenkilöiden ja johtajien työssä tämä saattaa olla hyvinkin tärkeä asia, koska ei välttämättä itse aina tiedä työpäivän alkaessa, että mitä tänään, millä tavalla minä voisin olla hyödyksi työntekijöilleni ja työntekijät päivän aikana ottaa sitten yhteyttä. Mutta mikä yllätys on sitten sellainen, että siihen kattaa tarttua ja lisätä sinne omalle työpäivälle To Do- listalle. Tätä asiaa varten voisi tehdä tämmöisen Eisenhowerin päätösmatriisin, joka on tämmöinen nelikenttä. Ja sen päätösmatriisin avulla voi tehdä jonkinlaista päätöstä helpommin sitä, että tartunko tähän asiaan nyt, vai laitanko sen jonnekin kalenteriin vai onko se semmoinen jonka voi delegoida takaisin vai onko semmoinen asia jota ei kannata tehdä ollenkaan? Käytännössä tässä päätösmatriisissa tehdään tämmöinen nelikenttä, jossa on “tärkeitä” ja “ei tärkeitä” ja sitten on “kiireellisiä” ja “ei kiireellisiä” asioita. Laitetaan tänne seuraavalla omat työtehtävät ja niitä voi luokitella jollakin tavalla ja voi laittaa näihin kenttiin, että asioita jotka on “tärkeitä” ja “kiireellisiä” ja jos semmoinen tupsahtaa sitten siihen työpöydälle tai työpäivän aikana esille niin se tehdään heti. Jos on joku asia, joka on “tärkeä” mutta “ei kiireellinen”, niin se aikataulutetaan ja laitetaan kalenteriin. Jotkut asiat voi tuntua joistakin henkilöistä kiireellisiltä, mutta ei välttämättä ole heti kovinkaan tärkeitä. Ne voidaan silloin delegoida takaisin tai sitten jollekin muulle henkilölle ja sitten ei asioita, joita voidaan ajatella, että “ei kiireellisiä” ja “ei tärkeitä” ja niitä ei tarvitse tehdä. Joskus tämmöinen ehkä vaikka kovaltakin kuulostava kategorisointi erilaisiin tehtäviin, tämän Eisenhowerin päätösmatriisin mukaisesti, auttaa sitten tekemään niitä päätöksiä päivän aikana, että mihin sen aikani sitten laitan.  

No kuvitellaan nyt sellainen tilanne, että olemme saaneet sen meidän työympäristön suurin piirtein kuntoon, näitten haitallisten keskeytyksen osalta. Voisimmeko sitten keskittyä kunnolla ja voiko tätä keskittymiskykyä parantaakin jollain tavoin? Olemme siis raivanneet haitallisia keskeytyksiä pois, ja sitä kautta luoneet itselleen parempia ajankohtia, parempia työskentelytuokioita, jotta voimme keskittyä niissä laadullisesti tehdä töitä, mutta edelleenkin hieman vaivaa se ajatus siitä, että suurin osa keskeytyksistä on itse aiheutettuja. Toisin sanoen, onko meidän keskittymiskykymme riittävän hyvä? 

 Miten se keskittyminen sitten on? Keskittyminen voisiko olla jotakin sellaista, että suuntaamme huomioon johonkin tiettyyn asiaan ja ylläpidämme huomiota tässä asiassa, vaikka työtehtävässä näistä häiriötekijöistä huolimatta. Toisin sanoen vaikka teen avokonttorissa töitä valitsemallani työpisteellä, suuntaan huomioon johonkin tiettyyn työtehtävään ja konttorissa on paljon ääniä, ehkä trafiikkiakin, mutta näistä häiriötekijöistä huolimatta pystyn ylläpitämään huomiotani tässä työtehtävässä, jonka olen valinnut, se voisi olla keskittymistä. No, katsotaan. Jos tahtoo testata oman keskittymisen laatunsa, niin voi sitten toimia vaikka seuraavasti. Sinun nyt ei tarvitse tätä testiä tehdä, mutta kerron jos haluat kokeilla niin se voi edetä vaikka seuraavalla tavalla. Ota vaikka kännykkään ajastus 2kahdeksi minuutiksi. Ja sen 2 minuutin aikana ensin suljet silmäsi ja suuntaat huomion hengitykseen siihen, että kuinka ilmavirtaa sisälle keuhkoihin ja ulos. Älä yritä muuttaa sitä hengitystä millään tavalla, vaan keskityt siihen hengitykseen, kun se toimii täysin automaattisesti. Eli toisin sanoen suuntaa huomiosi vain tähän hengitystapahtumaan kahdeksi minuutiksi. Kokeilitko? miten kävi? Voi olla, että tämän kahden minuutin aikana huomio lähti vaeltamaan jonnekin. Ehkä ajatuksiin, ehkä jonnekin tunteisiin, kuuloaistimukseen ehkä kehon kolotuksiin, jolloin se kertoo aika paljon meidän keskittymisen laadusta. Huomio lähtee vaeltamaan kovin helposti. 

No keskittymistä voi ehkä parantaa tietyntyyppisellä musiikilla. Musiikkiin liittyviä tutkimuksia ja monia erilaisia näkökulmia on paljon. Toki kaikki on, tai suurin osa, ovat varmaan tämmöisiä yksittäisiä tutkimuksia, mutta on esitetty esimerkiksi, että barokkimusiikki saattaa auttaa keskittymään; klassinen musiikki; joittenkin tutkimuksien mukaan sellainen musiikki, josta tykkää; taisi olla musiikki jossa 50 - 60 biittiä minuutissa, Elikkä tempo varsin rauhallinen; semmoinen musiikki, jossa ei ole lyriikkaa, mutta myös näyttää siltä, että ilman musiikkia keskittyy myös kaikista parhaiten, että ota nyt selvää, mutta kokeile. Suosittelen kokeilemaan ja etsimään itselle sellaisia musiikkeja tai ylipäätään että auttaako se musiikki keskittymään? Omalta kohdaltani olen ehdollistunut tietyntyyppiseen aika matalan tempon musiikkiin, joka on enemmän hyvin maalailevaa, joka on taustalla, tietyntyyppistä harmainta kohinaa ja joka jollakin tavalla blokkaa muita ääniä ja pystyn silloin keskittymään näihin työtehtäviin.  

On tehty joukko tutkimuksia, voiko keskittymistä parantaa? On tietyn tyyppisiä harjoituksia, tai sovelluksia, joista sanotaan, että niitä tehdessä keskittyminen paranee. On joitakin viitteitä, että ehkä lautapelien ja videopelien pelaaminen - kuulit oikein lautapelit ja videopelit- ne saattaa ehkä parantaa keskittymistä. Mutta täällä on myös paljon hyvää tutkimusta siitä, että tietoisuustaidot, varsinkin alkuvaiheen tietoisuustaitoharjoitukset, jossa huomio suunnataan tiettyyn kohteeseen, näyttäisivät parantavan keskittymiskykyä. Ja nyt ei puhuta enää yksittäisestä tutkimuksesta, vaan puhutaan useista tutkimuksista. Jos me katsotaan nyt seuraavaksi, että mitä nämä tietoisuustaidot sitten on. Tietoisuustaito, se on tietyntyyppinen meditaatio. Voidaan puhua mindfullness-meditaatiosta ja se on tietyntyyppinen tapa olla, jota kehitetään tarkkaavaisuudella ja tätä tarkkaavaisuutta kehitetään tällä tietoisen hyväksyvä läsnäolo- meditaatiolla ja itse kun puhun tästä asiasta, niin puhun tietoisuustaidoista. No mutta, jos me katsotaan eka meidän tehdasasetusta. On tutkimuksia, joiden mukaan tämmöistä mielen harhailua tapahtuu päivässä verrattain paljon. Vähintään 30 % päivästä mieli harhailee siellä sun täällä. Ja sitten ollaan samaan aikaan kysytty ihmisiltä, että oletko tyytyväinen niinä hetkinä, kun mieli lähtee harhailemaan.  Ei välttämättä. Ja ollaan saman aikaisesti havaittu, että vaikka tämä on kovin yleistä tämä mielen harhailu - ja jossakin tapauksessa tosi hyödyllistä kun mieli lähtee harhailemaan, silloin saattaa tulla uusia ajatuksia ja uusia ajatuksia juoksuja - mutta toisaalta jotta saisimme aikaan riittävästi niin se on hyvä ehkä jollakin tavalla pyrkiä vahvistamaan tätä huomion suuntaamista ja sen ylläpitämistä.  

Itse asiassa meillä on tutkimuksia, ajotutkimuksia, joiden ollaan havaittu, että kun tietoisuustaitoharjoituksia tekee enemmän niin ne aivojen osat, jotka on liitetty huomioon suuntaamiseen ja ylläpitämiseen, tunteiden säätelyyn ja itsetietoisuuteen, ne lähtee paksuuntumaan. Ehkä tietoisuustaitoharjoituksia tehdessä samalla tavalla kuin kuntosalilla käydessä. Kun kuntosalilla käydään, niin lihakset alkaa vahvistumaan. Ja samalla tavalla kun teemme tietoisuus harjoituksia, ne aivojen alueet jotka on liitetty tosiaan huomioon suuntaamiseen alkaa paksuuntumaan. Ja sitten kun me katsotaan erilaisia meta-analyysi tutkimuksia tietoisuustaidoista, niin voimme havaita, että tämmöiset tietoisuustaitoharjoitukset, kun niitä tehdään jonkin aikaa (ja erityisesti nämä alkuvaiheen tietoharjoitukset), niin ne näyttävät todellakin parantavan niitä huomion suuntaamiseen ja huomion ylläpitämiseen liittyviä tekijöitä. Toisin sanoen meditaatio vahvistaa tietyllä tavalla keskittymistä. Jos näin voidaan tätä as asiaa tulkita. Ja jos ajattelemme, että keskittyminen on huomion suuntaamista ja sen ylläpitämistä. On siis hyvä näkemys, että tiedotustaidot voisi olla myös keskittymisen näkökulmasta hyödyllistä. Tässä yhteydessä on ehkä hyvä todeta, että tietoisuustaitojen harjoittamiseen ja niiden harjoituksiin tai ehkä päivittäiseen tai viikoittaiseen tekemiseen voi soveltaa samanlaista sääntöä kuin liikuntaankin. Jos liikunnassa sattuu, niin treeni jätetään väliin. Ja kun tietoisuustaito on yksi menetelmä muitten joukossa ja se ei välttämättä sovi aina kaikille ja sen takia on ehkä hyvä itse kokeilla, että sopiiko tämä minulle. Mutta jos se jostain syystä tuntuu kivuliaalta tai jotenkin muuten hankalalta (ne harjoitukset) niin sitten kannattaa kokeilla jotakin muuta.  

Meillä on tietyntyyppinen paradoksi näitten tietoisuustaitoharjoituksen osalta. Olemme siis tietoisia siitä, hienojen tutkimustuloksien kautta ja niihin liittyen näiden meta-analyysien kautta, että tietoisuustaidot -varsinkin ne alkuvaiheen harjoitukset, joissa huomioon suunnataan tiettyyn kohteeseen, vaikka hengitykseen ja pyritään ylläpitämään huomiota näissä hengityksissä- niin ne näyttäisi parantavan tätä keskittymistä. Elikkä huomion suuntaamista ja ylläpitämistä. Ollaan siis tietoisia näistä tutkimustuloksista. 

Mutta paradoksi on se, että tietoisuustaitoharjoitus on aina tavoitteita. Me emme siis pyri tietoistaitoharjoituksissa -jossa vaikka istumme ja suuntamme huomioon hengitykseen ja tarkkailemme sitä hengityksen kulkua sisälle keuhkoihin ja sieltä keuhkoista taas ulos- emme pyri, että se tuntuisi tietyllä tavalla tai sen lopputulemana olisi jotakin tietynlaista. Itse asiassa tämä tietty tavoitteellisuus näissä harjoituksissa -toisin sanoen, jos tietoisuustaito harjoituksia tekee sillä ajatuksella, että jes minä rupean parantamaan omaa keskittymiskykyäni, niin se tavoitteellisuus itse asiassa saattaa häiritä näitä tietoisuustaitoharjoituksia. Näin ollen, tietoisuustaitoharjoituksia tehdessä, niin voisi suhtautua, että nyt vaan hetken aikaa vaan paikoillani ja vaikka suuntaan huomion tällä kertaa hengitykseen ja tarkkailen hengitystä, että miten se tällä hetkellä menee täysin automaattisesti keuhkoihin. Keuhkot täyttyy ja keuhkot tyhjentyy. Ilman sitä ajatusta, että nyt musta tulee joitakin parempi ihminen. Tietoisuustaitoharjoituksissa nimittäin, niissä ei ole tavoitetta. Se on enemmänkin tämmöistä läsnäoloa hetkessä, hetki hetkellä. Sitä on kuvattu, että tämmöinen tietoisuustaitoharjoitus, vaikka 5 minuutin pituinen harjoitus tai mikä ikinä sen pituus mahtaa sitten ollakaan, se on enemmänkin olemista. Sitä kuvataan, “ei tekemisenä”, “not doing”. Ja sen takia näihin kaikkiin tutkimustuloksiin, joita näihin tietoisuustaitoharjoituksiin liitetään ja voidaan liittää tutkimuksen kautta, niin niihin voisi ehkä suhtautua, että ne on tämmöisiä myönteisiä sivuvaikutuksia. Ne ilmaantuu jos ne on ilmaantuakseen, mutta se harjoitus tehdään harjoituksen vuoksi. Silloin kun teen vaikka tämän jonkun tietyn tietyntyyppisen tietoisuustaitoharjoituksen, olkoon se nyt vaikka tämmöinen hengityksen seuraaminen, niin silloin en hirveästi tee yhtään mitään. Se on ei tekemistä. Olen vaikka sen 5 minuuttia vaan, minä olen vaan ja olen tietoisesti läsnä ja seuraan sitä hengitystapahtumaa, kun ilmavirtaa keuhkoihin ja sieltä taas ulos. En tiedä onko sinulle joskus käynyt näin, että kun rupeat tavoittelemaan jotakin ja jos se tavoite on jollakin tavalla tärkeä ja sitä pyrkii kunnolla tavoittelemaan (pyrkii vaikka voittamaan sulkapallopelissä!) niin siitä omasta toiminnasta saattaa tulla hieman jäykkää. Siitä tulee semmoista suoritusta ja silloin se sulkapallopeli on vähän semmoista jäykkää, kankeaa ja ei välttämättä suju niin hyvin, kuin esimerkiksi vapaassa harjoituksissa. Tällä pyrin ilmentämään sitä, että kun tiedotustaitoharjoituksia tekee, niin tosiaan vaikka on paljon tutkimustuloksia niitten hyödyllisyydestä, vaikka keskittymiseen liittyen, niin ne on ehkä hyvä jättää sivulle. Tietää, että ne on tämmöisiä sivuvaikutuksia. Ne ilmaantuu, jos on ilmaantuakseen. Tietoisuustaitoharjoituksiin voisi aina suhtautua sillä tavalla, että jes, nyt mulla on hetki aikaa vaan olla, eikä mitään muuta. Ilman, että tavoittelee jotakin tiettyä, että miltä sen pitäisi tuntua tai miten sen harjoituksen pitäisi mennä. 

 No minkälaisia nämä tietoisuustaitoharjoitukset on? Niitä on monia erilaisia netti pullollaan. Niitä on maksullisia ja maksuttomia ja on oikein loistavia, esimerkiksi suomalaisiltakin nettisivuilta voi niitä löytää. Yleensä, aika usein olen aiemminkin tässä maininnut että tietoisuustaitoharjoitukset ovat tällaisia, että suunnataan huomio vaikka johonkin kohtaan kehoa, tällä kertaa vaikka siihen hengitystapahtumaan. Voi olla, että suljen silmät tai laitan katseen hieman alaviistoon ja suuntaan huomion vaikka siihen hengitykseen. Siihen, että hengitys virtaa keuhkoihin ja sieltä ulos. Ja koska se on täysin automatisoitunut niin meidän ei tarvitse säädellä millään tavalla sitä tapahtumaa. Kunhan vaan tarkkailen sitä hengitystä ja keuhkojen toimintaa ja kehon toimintaa siinä, kun ilma virtaa sisälle ja taas ulos. Olen siis hyvin tietoinen. Voi olla, että tämmöisen harjoituksen alussa siis suuntaan huomion tähän hengitykseen ja jossain vaiheessa saatan huomata, että mieli lähtee vaeltamaan. Tulen siis tietoiseksi siitä, että mieli lähtee vaeltamaan jonnekin muualle. Tämä itse asiassa ainoa sellainen onnistumisen hetki tietyllä tavalla tässä harjoituksessa: kun huomaa, että mieli lähtee vaeltamaan, tiedän ja huomaan sen: kappas kappas, mieli lähtee vaeltamaan jonnekin, vaikka ajatukseen ja lempeä jämäkästi suuntaan huomion takaisin tai siihen vaikka hengityksen seuraamiseen. Ja jonkin aikaa voi olla, että se huomio pysyy siinä hengityksen seuraamisessa ja sen jälkeen taas havaitset, että mieli lähtee jälleen vaeltamaan. Lähtee vaeltamaan johonkin menneeseen tapahtumaan. Minä tulen siitä jälleen tietoiseksi ja ilman arvostelua lempeän jämäkästi suuntaan huomion takaisin hengityksen seuraamiseen. Ja voihan olla, että jälleen taas se huomio pysyy jonkin aikaa siinä ja pystyn ylläpitämään huomiota siinä hengityksessä ja tulen jälleen tietoiseksi, että oi nyt mieli lähtee vaeltamaan jonnekin muualle. Tulen tietoiseksi siitä, että nyt alkaa vaikka kutittaa ja kolottaa jossakin päin kehoa. Sitten vain totean, että näin tämmöinen tapahtuu: kutittaa ja kolottaa jossain päin kehoa, otan sen vastaan sellaisenaan ja jälleen lempeän jämäkästi suuntaan huomion takaisin haluttuun kohteeseen, elikkä hengityksen seuraamiseen. Alkuvaiheessa nämä harjoitukset ovat tällaista rallia. Huomaan, että mieli lähtee vaeltelemaan ja lempeän jämäkästi palautan sen haluttuun kohteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa aivan samaa asia mitä työpäivän aikana tapahtuu. Suuntaan huomion johonkin työtehtävääni pyrin ylläpitämään sitä, tulen tietoiseksi vaikka jostakin kengän kopinasta konttorissa, tunnistan, että okei se saattaa olla mun kollega ja kollegasta tulee mieleen joku työtehtävä, haa: nyt pitää lopettaa tää oma tekeminen tähän paikkaan ja mennä juttelemaan tuolle kollegalle. Ja silloin tulin itse keskeyttäneeksi oman työtehtäväni. Ja useasti tämä tällainen itse keskeytetty työtehtävä, niin sitä ei välttämättä tule tehtyä harkitusti. Se on ikään kuin että: ääni-kollega-työasia- lopetan tämän homman. Kuin että oikeasti miettisin, että no ei, tämä ei ole niin tärkeä asia. Nyt ei kannata rynnätä minnekään vaan lempeän jämäkästi suuntaan huomion takaisin tähän työtehtävään mitä olin tekemässä ja teen tämän nyt loppuun saakka. Ja sitten kun tämän tehtävän oon saanut loppuun saakka, niin sitten vasta etsin sen kollegan käsiin. Jolloin teen tietoisen harkitun ja ehkä tässä tapauksessa viisaan päätöksen, että teen tämän asian loppuun. Kuin että jätän sen asian kesken. Idea kaiken kaikkiaan näissä tietoisuusharjoituksissa on siis, että tietyntyyppistä vastaanottavaisuutta lisäämme. Voimme siis vaikka avokonttorissa havaita, että siellä on paljon ääniä, voimme tunnistaa ehkä kollegoiksi, joihin minun oma tekeminen liittyy. Olen tietoinen, että he siellä on, mutta minun ei tarvitse ruveta keskeyttämään työtehtäviäni tästä huolimatta. Näin ollen tietoisuustaidot ja niiden harjoittaminen voi lisätä omaa minun kyvykkyyttäni ottaa vastaan mitä tahansa tapahtuu ja sillä tavalla voin tulla vain siitä asiasta tietoiseksi. Ja lempeän jämäkästi sitten suunnata huomiota jälleen siihen haluttuun asiaan. Ja näin ollen voitaisiin ajatella, että tietoisuustaidoissa on vähintään kolme komponenttia. Se että ollaan tietoisia, me ��ⱹä������ää�� ja sitten me ollaan läsnä siinä kyseisessä hetkessä ja tällä tavalla meille saatte syntyä jonkinlaista puskuria siihen toimintaan. Ei enää ole tämmöistä stimulus> reaktio, että kengät kopisee-oi kollega ja sitten reaktio on se, että nousen tuolistani. Vaan enemmänkin tietoisesti valittua toimintaa, että okei nyt siellä on kollega toimistolla, mutta ei, nyt on viisaampaa tehdä tämä homma loppuun, koska mulla on hyvä flow tässä menossa ja jään tähän tekemään tämän homman ja etsin kollegan myöhemmin. Toisin sanoen tietotaitoharjoituksen tekemisellä saattaa olla semmoinen sivuvaikutus, että myös tulemme tietoisemmiksi, olemme tietoisempia ja teemme enemmän ehkä tietoisia, harkittuja ja viisaita päätöksiä työpäivän aikana, kuin että säntäilisimme näiden stimulusten perässä. 

Tietoisuustaidoista on ehkä hyvä tässä yhteydessä sanoa, että ne eivät ole pelkästään rentoutumista. Se ei ole pelkkä tietyntyyppinen harjoitus tai tekniikka, vaan se on ehkä enemmänkin olemista vaan ja tietoisuustaitoharjoitukset, minkälaisia ikinä nyt innostut niitä tekemään, niin niitten tarkoituksena ei ole tyhjentää mieltä, vaan enemmänkin se harjoitus voi olla täynnä erilaisia ajatuksia, tunteita ja aistimuksia. Ja voimme siitä huolimatta olla niiden kanssa.  

No ehkä on aika pitää tämmöinen pieni välipohdinta tässä. Jos nyt mietit kuulemaasi, niin mikä on mahtaa olla sinun tavoitteesi näihin keskeytyksiin ja keskittymiseen liittyen? Voitko määritellä, että onko sinulla tavoitteesi vähentää keskeytyksiä tai jollakin tavalla paremmin hallita näitä haitallisia keskeytyksiä? Vai onko se jotenkin lähteä parantamaan omaa keskittymisen taitoa? Jos sinulla on selkeä tavoite tähän liittyen, niin voit pohdiskella, että mikä tekee tästä tavoitteesta sinulle tärkeän tai työyhteisölle tärkeän. Ja jos tämä tavoite on tosi tärkeä sinulle, ja jotenkin havaitset, että siitä saattaisi olla sinun hyvinvoinnille hyötyä, niin mikä voisi olla se ensimmäinen asia minkä tavoitteen eteen rupeat tekemään?  

Ehkä tähän podcastin loppuun on hyvä pohdiskella myös tapoja. Hyödyllisiä tapoja. Miten ylipäätään tavat muodostuu? Joittenkin näkemyksien mukaan meidän pitäisi rakentaa tekemiselle aina kunnon rutiinit. Voidaan ajatella näin, että tämmöiset tavat ja tottumukset, ajatukset, ne ohjaa meidän toimintaa ja käyttäytymistä. Ja reagointi perustuu näihin aikaisemmin hankittuihin tapoihin, semmoisiin tottumuksiin ja totuttuihin ajatusmalleihin. Ehkä voidaan ajatella, että meillä on jopa 40 000 - 60 000 ajatusta päivässä ja voihan olla, että suurin osa niistä, jopa 90 %, on samoja kuin eilen. Eli toisin sanoen tämä viittaa siihen, että jos olen havainnut itselläni tällaisen tavan, joka ei ole minun hyvinvoinnille hyödyllistä -ehkä se voi olla joku kalenterointiin tai ajankäytön suunnitteluun liittyvä tapa, taikka keskeytyksiin liittyvä tapa tai keskittymiseen liittyvä tapa- ja olen havainnut, että tämä ei ole minulle itselleni ja minun hyvinvoinnille tai ehkä työyhteisölle hyödyllistä, ja tahtoisin sen sijaan kehittää jonkun uuden tavan. Ja tämä nyt tarkoittaa myös sitä, että suurin osa ajasta me mennään automaatiolla, niiden totuttujen tapojen mukaisesti ja jos havaitsee itse, että minulla on jollakin tavalla haitallisia tapoja, niin silloin pitäisi pysähtyä ja pyrkiä kehittämään sen haitallisen tavan päälle tai rinnalle uusi, hyödyllinen tapa. Käytännössä tämä ei ole mitenkään helppoa tehdä, koska me tiedämme monista eri tutkimuksista: elikkä oliko kyseessä liikuntatottumuksia, ruokailutottumuksia tai jonkinlaisia ehkä myös työtapoja, niin esimerkiksi 95 % dieetillä olleista saavat painonsa takaisin. Tai vaikka 25 % hylkää uudenvuoden lupauksen yhden viikon jälkeen. Tai joidenkin ehkä vanhempien lähteiden mukaan, 70 % organisaation kehittämisaloitteesta epäonnistuu. Eräässä tutkimuksessa nimittäin pohdittiin myös, kuinka pitkään kestää tämmöisen tavan muodostuminen. Mediaani oli 66 päivää ja vaihteluväli oli 18–254 päivää ja tässä tutkimuksessa tutkittiin vaikka niinkin yksinkertaista tapaa, että herättyäni juon yhden lasin vettä. Ja todellakin sitä saa toistaa aika monta kertaa, ennen kuin siitä tulee automaatio ja tapa. Ja näin ollen, jos olet nyt havainnut jonkinlaisen tavan ajan hallintaan tai jonkun muun tässä podcastissa mainittuun tapaan tai olet toki saattanut lukea näitä sinulle hyödyllisiä tapoja jostakin muistakin lähteistä, niin jos haluat tehdä siitä itsellesi tavan, niin ideana on, että toistaa sitä pitkään. Voi olla, että sinulle on riittää 18 päivää tai sitten voi olla, että se on 254 päivää, ennen kuin siitä tulee tapa. Ja käytännössä tämä tarkoittaa, että kun jos miettii aivoja, niin Hebbin lain mukaan ne hermosolut, jotka aktivoituivat yhdessä, myös verkostoituu ja kaikki meidän tavat voi olla tämmöisiä tietyntyyppisiä hermosolujen välisiä yhteyksiä siellä aivoissa. Ja ensimmäisellä kerralla kun me ruvetaan joitakin asiaa tekemään, niin sitä verkkoa, hermosolujen välistä yhteyttä täällä aivoissa ei tietenkään ole. Mutta mitä enemmän toistetaan sitä tapaa, niin sitten tämä hermosolujen välinen yhteys alkaa vahvistumaan ja vahvistumaan ja vahvistumaan ja riittävästi kun me sitä toistetaan, niin siitä tulee tapa. Vaikka esimerkkinä nyt tällainen, kun aikanaan muutettiin nykyiseen omakotitaloon ja ensimmäisen kerran keitin siellä aamukahveja, niin se oli tosi vaikeata, koska en tiennyt missä on vesipiste missä on kahvinkeitin, missä on kahvinmukit, missä ylipäätään on kahvi, missä suodatinpaperit ja niin päin pois. Mutta nykyään kun sitä on toistanut jo jonkin aikaa, useamman vuoden ajan ja aamupöperössäkin menee täysin autopilotilla se kahvin keitto, ei sitä tartte enää miettiä. Toisin sanoen minunkin aivoissa on jonkinlainen hermoverkko, joka on jonkinlainen representaatio tästä kahvin keittämistä ja sitten se menee autopilotilla. Samalla tavalla on nämä työtavat: ne voivat keskittymiseen, ajan hallintaan, keskeytysten hallintaan, palaveri käytäntöihin tai mitä tahansa hyvinvointiin liittyviä tapoja mahtaa ollakin, niin riittävästi sitä pitää toistaa. Mutta tahdonvoima kuule saattaa olla rajallinen. Ja sen takia kannattaa ottaa aina yksi tämmöinen projekti kerrallaan. Varsinkin jos omia toimintatapoja tahtoo muuttaa, niin yksi projekti aina kerrallaan. Tämä oli Scwartzin kirjassa “Be Excellent at Anything “, jossa aikanaan kerrottiin sellaisesta tutkimuksesta, jonka pohjalta tulkittiin, että tahdonvoima voisi olla niin kuin lihas, että se väsyy. Otettiin opiskelijoita tämmöiseen testiin juuri ennen lounasta, että he ei heti päässeet lounaalle vaan odotutettiin niitä vähän aikaa. Sen jälkeen ne tuotiin seuraavaan huoneeseen, jossa sanottiin, että hei odota tässä vielä hetken aikaa. Kohta pääsette tekemään tuota testiä. Porukka A: “Tässä pöydällä on suklaakeksejä ja retiisejä. Saat ottaa suklaakeksiä tai retiisiä, ihan mitä tykkäät vaan”.  Porukka B: “Tässä pöydällä on suklaakeksejä ja retiisejä, mutta sä saat syödä vain retiisejä.” Ja se porukka, joka oli tässä odotustilassa suklaakeksien ja retiisien kanssa ja sai syödä ihan mitä tahansa, niin yritti tämmöistä mahdotonta tehtävää 19 minuuttia. Ja tämä toinen porukka, joka sai syödä siitä pöydältä vain retiisejä (mutta suklaakeksitkin oli siinä vähän niin kuin tarosalla, mutta niitä ei saanut syödä), niin nämä retiisityypit jaksoi kokeilla tätä tehtävää vaan 8 minuuttia. Ja tällä tavalla pääteltiin siitä, että voisiko olla näin, että tuota näitä retiisityyppien tahdonvoima kuluu siinä odotushuoneessa, että “älä ota suklaakeksiä ja älä ota suklaakeksiä” ja sitten kun ne pääsi tekemään tuota mahdotonta tehtävää, jota he ei siis tiennyt, että tämä on mahdoton, mutta mitattiin vaan aikaa, että kuinka pitkään ne jaksaa kokeilla. Ja tämän pohjalta ollaan tulkittu, että voisiko olla näin, että tämä kertoo siitä, että meidän tahdonvoima on jotenkin rajallinen? No jos tämä tutkimus todellakin kerrtoo tästä tahdonvoiman rajallisuudesta, eikä suklaakeksien energiapitoisuudesta, niin se voi viitata tosiaan siihen, että jos me tahdotaan kehittää itsellemme hyviä tapoja, omaa hyvinvointia ylläpitäviä tapoja, niin kannattaa ottaa aina yksi tapa kerralla. Koska jos tahdonvoima todellakin on rajallinen, niin me tarvitaan sitä tahdonvoimaa oman toimintamme muuttamiseen, että emme enää tee totutulla tavalla, vaan teemme jollakin toisella tavalla ja sen takia yksi asia kerrallaan ja toistaa sitä riittävästi, jotta siitä tulee tapa. Sen takia on ehkä hyvä valita itselleen semmoinen harjoitus tai menetelmä tai asia, jonka kokee itselleen jollakin tapaa mielekkääksi ja tärkeäksi. Se on se motivaatiopuoli ja sen jälkeen jatkaa sen toistamista. Hyvin yksinkertaista. Ja toistaa sitä 18–254 päivää ja katsoo, että voisiko siitä tulla itselleen tapa. Kiitoksia, että tulit mukaan tähän podcastiin ja toivottavasti tästä on ollut sinulle iloa ja hyötyä tai olet saanut uusia ajatuksia ja näkökulmia tai ehkä palauttanut mieleen niitä aikaisemmin sinulle toimineita tapoja, jotka ylläpitää sinun hyvinvointiasi. Kaikkea hyvää sinulle. 

[musiikkia]

�Ѳ����ԴDz�ää�Ծ�: Ennakoi, syvennä, täydennä. Opi huomisen osaaminen jo tänään. Jatkuvan oppimisen tarjonta myös verkossa, Itä-Suomen yliopisto.