91����

Tulokset julkaistiin arvostetussa Diabetes Care -�پ��������������ä.&�Բ�����;

Tutkijat seurasivat 1 595:ta Bristolin yliopiston ALSPAC-syntymäkohorttitutkimukseen osallistunutta nuorta 17-vuotiaasta 24 vuoden ikään saakka. Esidiabeteksen eli kohonneen paastoverensokerin esiintyvyyttä tarkasteltiin käyttäen kahta vaihtoehtoista kynnysarvoa: tiukempaa alarajaa  ≥5.6 mmol/L, jota suositellaan esimerkiksi USA:ssa, sekä Suomessa ja monissa muissa maissa käytettyä alarajaa  ≥6.1 mmol/L.

17-vuotiaista kaikkiaan 6,2 prosentilla ja 24-vuotiaista 26,9 prosentilla paastoverensokeri oli ≥5.6 mmol/L. 17-vuotiaista vain 1,1 prosentilla, mutta 24-vuotiaista jo 5,6 prosentilla paastoverensokeri oli ≥6.1 mmol/L. 

Sydämen vasemman kammion liikakasvua oli 17 vuoden iässä 2,4 prosentilla ja 24 vuoden iässä 7,1 prosentilla, eli esiintyvyys kolminkertaistui seurannan aikana. Sydämen toiminnallisten muutosten esiintyvyys kasvoi seurannan aikana 9,2 prosentista 15,8 prosenttiin.

Seurannan aikana tasolla  ≥5.6 mmol/L pysyttelevä paastoverensokeri oli yhteydessä 46 prosenttia suurempaan vasemman kammion liikakasvun riskiin. Riski oli kolminkertainen, jos paastoverensokeri oli jatkuvasti 6,1 mmol/L tai enemmän. Kohonneella verensokerilla oli yhteys myös sydämen suhteellisen seinämäpaksuuden kasvuun sekä vasemman kammion diastoliseen toimintahäiriöön ja kohonneeseen täyttöpaineeseen. Jatkuva insuliiniresistenssi oli yhteydessä 10 prosenttia suurempaan varhaisten ja etenevien sydänmuutosten riskiin. Seitsenvuotisen seurannan aikana kohonneen verensokerin vaikutus sydämen massan kasvuun oli 0.57 g/m^2,7 tytöillä ja 0.11 g/m^2,7 pojilla.

Aiemmat aikuisilla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että nuoruusiän kohonnut verensokeri ja insuliiniresistenssi ennustavat vahvasti keski-iän tyypin 2 diabeteksen riskiä. Lisäksi tiedetään, että mitä nuorempana tyypin 2 diabetekseen sairastuu, sitä vakavampia ja varhaisempia komplikaatiota voi huonosta hoitotasapainosta seurata. Kohonneen verensokerin ja insuliiniresistenssin varhaisimpia vaikutuksia sydämeen ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu, sillä toistuvia sydämen ultraäänitutkimuksia ei ole juuri tehty laajalle joukolle terveitä nuoria.

Nyt julkaistut tulokset saatiin tähän asti laajimmasta ja pisimmästä seurantatutkimuksesta, jossa pääosin terveille nuorille tehtiin toistuvasti verensokerimittaukset ja sydämen ultraäänitutkimukset. Osallistujien paastoverensokeri- ja insuliinitasot mitattiin ja heille tehtiin sydämen rakennetta ja toimintaa tarkasteleva ultraäänitutkimus 17 ja 24 vuoden iässä. Insuliiniresistenssi määritettiin paastoverensokeri- ja insuliinitasojen perusteella. Lisäksi mitattiin toistuvasti LDL- ja HDL-kolesteroli, triglyseridiarvot sekä tulehdusarvo CRP. Verenpaine, syke, sosioekonominen asema, sydän- ja verisuonitautien sukurasite, mahdollinen tupakointi, liikemittarilla mitattu paikallaanolon ja fyysisen aktiivisuuden määrä sekä DEXA-laitteella mitattu rasva- ja lihasmassa otettiin huomioon analyyseissä.

– Samasta aineistosta saatujen aiempien tulosten perusteella nuoruusvuodet ovat kriittistä aikaa kardiometabolisten sairauksien kehitykselle. Myös näiden uusien tulosten valossa jopa terveen oloisilla, normaalipainoisilla nuorilla ihmisillä voi olla riski varhaisiin sydänmuutoksiin,  jos heillä on kohonnut verensokeri ja insuliiniresistenssiä. Yllättäen havaitsimme, että tytöillä kohonnut verensokeri voi aiheuttaa sydänmuutoksia viisi kertaa nopeammin kuin pojilla, joten tyttöjen verensokerin hallintaan tulisikin kiinnittää erityistä huomiota, sanoo tutkimusta johtanut lääkäri, kliinisen epidemiologian ja lasten terveyden dosentti Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta. 

– Etenevä insuliiniresistenssi ja lihominen voivat myös muodostaa noidankehän. Tässä tutkimuksessa kaksi kolmasosaa insuliiniresistenssin vaikutuksesta sydämen liikakasvuun selittyi lihomisella. Kun myös kohonneen verensokerin esiintyvyys viisinkertaistui seurannan aikana, elintapoihin ja ruokailutottumuksiin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siinä vaiheessa, kun nuoret muuttavat omilleen, Agbaje sanoo.

Agbajen tutkimusta ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto ja Pohjois-Savon aluerahasto, Orionin tutkimussäätiö, Aarne Koskelon säätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö, Paulon säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, Paavo Nurmen säätiö, Sydäntutkimussäätiö, Ida Montinin säätiö, Eino Räsäsen rahasto, Matti ja Vappi Maukosen rahasto, Lastentautien tutkimussäätiö, Alfred Kordelinin säätiö sekä Novo Nordisk -säätiö.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistyivat myös Baylor College of Medicine -yliopisto USA:sta, Bernin yliopisto Sveitsistä, MCRI-tutkimusinstituutti Australiasta sekä Bristolin ja Exeterin yliopistot Isosta-Britanniasta.