Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoitusta Itä-Suomen yliopistoon yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa. Rahoitukset myönnettiin viidelle akatemiatutkijalle, yhdelle kliiniselle tutkijalle ja seitsemälle akatemiahankkeelle.
Yhteensä toimikunta myönsi rahoitusta 38 akatemiatutkijalle, 12 kliiniselle tutkijalle ja 76 akatemiahankkeelle. Rahoituksen kokonaismäärä on hieman yli 78 miljoonaa euroa.
Toimikunnalle osoitetut hakemukset olivat yleisesti ottaen korkeatasoisia. Hankehakemuksissa toimikuntaa ilahduttivat etenkin monitieteiset ja rohkeat hakemukset. Niissä nähtiin huippuluokan tieteen lisäksi runsaasti potentiaalia yhteiskunnan kannalta merkittäviin tuloksiin.
Rahoituksen saaneet Itä-Suomen yliopistossa
Akatemiatutkijarahoituksen Itä-Suomen yliopistossa saivat tutkijatohtori , yliopistotutkija , tutkijatohtori , yliopistotutkija ja tutkijatohtori . Rahoitukset ovat yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. Kliinisen tutkijan rahoituksen sai yliopistotutkija (239 124 euroa). Kaikki tehtävät ovat nelivuotisia.
Itä-Suomen yliopiston akatemiahankkeille myönnettiin rahoitusta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Hankerahoitukset ovat nelivuotisia.
- Apulaisprofessori Kristiina Huttusen johtama -tutkimushanke 600 000 euroa
- Professori Jukka Kekäläisen johtama -tutkimushanke 591 558 euroa
- Professori Ville Leinosen johtama -tutkimushanke 500 000 euroa
- Professori Tarja Malmin -tutkimushanke 499 837 euroa
- Professori Jaakko Pohjoismäen johtama -tutkimushanke 499 243 euroa
- Professori Pirkko Pussisen johtama -tutkimushanke 250 034 euroa
- Professori Reijo Sundin johtama -tutkimushanke 591 889 euroa.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta teki päätökset rahoituksista 16. kesäkuuta.
Tutkijoiden yhteystiedot
ä: