Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden monitieteiselle tutkimukselle on kasvava tarve. Tähän vaikuttavat väestön ikääntyminen ja muut demografiset muutokset, palvelujen tarvetta kasvattavat moninaiset elämäntilanteet sekä muutokset palvelujen järjestämisessä, digitalisaatio mukaan lukien. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten hillitsemiseksi ja parempien hyvinvointi- ja terveyshyötyjen saavuttamiseksi tulisi toiminnassa painottaa innovatiivisia hoitoratkaisuja sekä osallistavia ja vaikuttavia työmenetelmiä, toimenpiteitä ja politiikkaa. Vaikuttavuus sosiaali- ja terveyspalveluissa -tutkimusyhteisö (VAIKUTTAVUUS RC) koostuu vaikuttavuustutkimuksen, -menetelmien sekä -aineistojen huipputason tutkijoista ja asiantuntijoista yhteiskunta-, sosiaali-, terveys-, lääke-, talous- ja oikeustieteiden aloilta. Tutkimusyhteisön tavoitteena on
- tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustietoa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä
- kehittää vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden arvioinnin mittareita ja työkaluja
- järjestää tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa koulutusta (perus- ja jatko-opinnot ja jatkuva oppiminen)
- edistää eri tieteiden välisten tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja päättäjien verkostoitumista kansallisesti ja kansainvälisesti
- tukea vaikuttavuusperusteisesta päätöksentekoa, johtamista ja lainsäädäntöä
Vaikuttavuuden talo
Vaikuttavuuden talo on hyvinvointiin ja terveyteen liittyvän vaikuttavuuden tutkimuksen ja koulutuksen monitieteinen yhteistyöverkosto Itä-Suomen yliopistossa. Verkosto kokoaa vaikuttavuuden tutkimuksen tietoa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation tueksi.
Vuosittain järjestettävä Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät on monitieteinen keskustelufoorumi alan tutkijoille ja asiantuntijoille sekä jokaiselle, joka kokee tarvitsevansa työssään uusinta tutkimustietoa vaikuttavuudesta.

Perimmäisenä tavoitteenamme on tieteiden välisen vaikuttavuustutkimuksen sekä sen menetelmien ja aineistojen parempi hyödyntäminen osana päätöksentekoa, johtamista ja lainsäädäntöä.
Tomi Mäki-Opas
Professori

Ajankohtaista
Uutiset
Tulevat tapahtumat
-
12
Touko
2025
-
13
Touko
2025
-
13
Touko
2025
-
14
Touko
2025
Huipputason tutkimusta neljällä tutkimusalueella
1. Vaikuttava hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen -tutkimusalueella tutkimme hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuuden ja sairauksien ennaltaehkäisyn sekä toisaalta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vaikuttavuutta. Tutkimusteemamme tarkastelevat mm. heikommassa asemassa olevien ryhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä, tyypin 2 diabeteksen ehkäisemistä ja ikäihmisten HYTE-toiminnan vaikuttavuuden kehittämistä. Tutkimustoiminnassa hyödynnämme paljon osallistavia yhteiskehittämisen menetelmiä ja digitaalisia lähestymistapoja.

2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä niiden integraation vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus -tutkimusalueella arvioimme erilaisten hoitojen, hoitotoimenpiteiden, lääkehoitojen, sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden sekä näiden integraation vaikutuksia ja vaikuttavuutta eri asiakas- ja potilasryhmissä. Keskiössä ovat myös terveyden ja hyvinvoinnin juurisyyt ja palveluprosessit, tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus sekä asiakas- ja potilasturvallisuus.
äپٴᲹ meneillään olevista hankkeista:

3. Vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden menetelmäkehitys ja aineistolähtöiset lähestymistavat -tutkimusalueella kehitämme erilaisia vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden arvioinnin menetelmiä osana muita tutkimuksia. Hyödynnämme ja yhdistämme erilaisia aineistolähtöisiä menetelmiä sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuuden ja saavutettavuuden arvioinnissa, esimerkkeinä kokeelliset tutkimusasetelmat, survey-asetelmat, rekisteritutkimus ja paikkatietomenetelmät.

4. Vaikuttavuusperusteinen SOTE-johtaminen, -päätöksenteko ja -lainsäädäntö -tutkimusalueella tarkastellaan palveluprosessien johtamista ja resurssien tehokasta kohdentumista sekä palveluiden rakenteita. Johtamisen näkökulmasta tarkastelemme esimerkiksi sote-palveluiden integraatiota, monisairaiden asiakkaiden palveluita, sote-johtamisen vaikuttavuutta sekä arvioimme reformien vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Terveystaloustieteen näkökulmasta tarkastelemme esimerkiksi ikääntyneille, lapsille ja perheille tarjottujen palveluiden kustannusvaikuttavuutta ja lääkkeiden kustannuksia. Lainsäädännön näkökulmasta tarkastelemme hyvinvointiin liittyviä perustavanlaatuisia oikeuksia ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa sekä toimeentuloturvan ja hyvinvointipalvelujärjestelmän eri lohkoja.
äپٴᲹ meneillään olevista hankkeista:

Tutustu yhteisön tutkijoihin
, professori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, tietojenkäsittelytieteen laitos, luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
, professori, geriatrinen lääkehoito, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
, professori, lääkepolitiikan tutkimus ja opetus, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
, yliopistonlehtori, sosiologia, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, lääketieteen laitos, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö
, professori, lääketieteen laitos, biolääketiede
, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
, yliopistonlehtori, oikeustieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, tutkimusjohtaja, oikeustieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, emeritus, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, rekisteritutkimus, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö
, professori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, nuorisopsykiatrinen tutkimus, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö
, professori, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
, professori, emeritus, maantiede, historia- ja maantieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, emerita, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
, professori, hoitotiede, hoitotieteen laitos, terveystieteiden tiedekunta
Tutkimusyhteisöön liittyvä koulutus
Tutustu verkostoomme
Tutkimusyhteisön keskeiset kansalliset yhteistyökumppanit
Tutkimusyhteisön keskeiset kansainväliset yhteistyökumppanit
- NIVEL
äپٴᲹ
ձää:
- tutkimusyhteisön toiminnan johtaminen, kehittäminen ja koordinointi vuosikellon mukaisesti
- tutkimusyhteisön tapaamisten ja seminaarien järjestäminen
- tutkimusyhteisön toiminnan arviointi
- yhteiskunnallinen vuorovaikutus
- kokoontuu tarvittaessa
Kokoonpano:
, RC:n johtaja, professori
, RC:n varajohtaja, professori, terveystaloustiede ja lääkehoidot
, RC:n koordinaattori (2022-)
, professori, hoitotiede ja vaikuttavuus
, professori, hoidon vaikuttavuus
, professori, sosiaali- ja terveystaloustiede ja vaikuttavuus
, apulaisprofessori, maantiede
, professori, sosiaalihuollon vaikuttavuus
, professori, empiirinen oikeustutkimus ja rikoksentorjunnan vaikuttavuus